Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uutta. Näytä kaikki tekstit

3. tammikuuta 2012

Green zone

Jotain uutta Metsolalta. Pikkuisen vihreää kaiken punaisen keskelle. Ehkä kevättä rinnassa? Tästä vielä jotain kyllä kehkeytyy!

29. joulukuuta 2011

Tauko loppui

Reilun kolmen tunnin aikana väsäsin tytölle 80 senttisen trikooliivarin kukka-applikaatiolla, sekä 86 senttisen tunikan. Tyttö kasvaa kohisten, ja ehkä kohta uskaltaa arvioida kevään ja kesän koot. Tulispa jo uudet, keväiset kuosit kauppoihin!!

En ole "ihan varma" raitaliivarin väriyhdistelmästä. Tämä oli kuitenkin oikeastaan kaavakokeilu ja applikaatioharjoitus, joten ei niin harmita etten sittenkään käyttänyt vihreän sijasta turkoosia.  Työtavat on myös nyt sen verran kehittyneet, että keksin keinon vältellä noita saumurin ompeleiden näkymistä kainaloissa/olalla. Kuvassahan näkee vasemmalla (tai siis oikeasti oikealla) sisäolalla ompeleet. Jatkossa teen niin, että ensin ompelen resorin jousto-ompeleosuuden, sitten saumuroin sauman, ja sen jälkeen käännän resorin nurjalle. Näin saumurin ommel jää kaitaleen alle. Toivottavasti tajusitte.




Tein ensimmäistä kertaa tunikan tollasella kaavalla, jossa takakappaleen pääntie menee etukappaleen päälle antaen väljyyttä pukemiseen. Ihan hyvin onnistui mielestäni. Tässä tunikalla kokoa 86 cm, mutta ei ollut oikeita kokolappuja.
 Resorikanteissa kokeilin vähän uusia työtapoja. Nyt siis ensimmäinen ommel on tehty joustavalla suoraompeleella, ja koko komeus on käännetty siksakilla.

Näitä väännellessä alkaa kaivata tasosaumakonetta. Pitää laittaa lahjalistaan ensi vuodelle ;)
 Helma on käännetty ja kokeeksi ommeltu pelkästään siksakilla. Mun mielestä se toimii ihan ok noinkin, saas nähdä kestääkö käytössä.
 Alennusmyynneistä tarttui mukaan tytölle kirkkaan oranssit tregginssit ja hame :). Molemmat ovat Lindexiltä.

14. heinäkuuta 2011

Uutena ostettua

Olin tuossa eilen menossa ostamaan piilolinssejä, kun näin kaupan, jonka nimi on "Retrokki". Samalla seinällä nimen kanssa komeili: LOPPUUNMYYNTI, ALE. Pakkohan sitä oli mennä sisään. Totesin, että kallista on ALE:sta huolimatta, mutten malttanut lähteä tyhjin käsin, kaikki oli vaan niin I-HA-NAA. Sinne putiikkiin upposikin sitten I-HA-NAT 75 euroa, voi miten paljon kankaita sillä olisi saanut!


Shortsit ensi kesälle. Tuntuu tosi laadukkailta, että ehkä kestävät menoa silloin.
 Näitä oli vaikka kuinka paljon. Ja T-paitoja myös, jotka oli vielä söpömpiä kuin nää "helleasut". Piti sit ostaa tyttömäisen pinkkiä, mut onneks lisko on sit kähee.
 Tätä Ronja ei ehkä olis tarvinnut. Koko on 62, eli ei mene enää kovin kauaa. Olis ollut järkevämpää ostaa pitkähihanen isommankokonen ensi syksyksy/talveksi, mut ei oikein ollu mitään kivaa. Ja jotain oli saatava.
 Tämä oli isännän suosikki. Kokoa 68, eli on vielä käärittävä vähän lahkeita ja hihansuita. On tää mustakin aika kiva. Mutta onko nää haalarit yöasuja, vai "saako" niitä käyttää myös päivällä? :D

Näistä pöksyistä oli kokonaiskuva, mutta se on kadonnut bittiavaruuteen. Nää on siis tähtikankaiset haalarihousut brodeerauksella. Äiti toi ne laivalta, "taroituksella vähän isoa kokoa". Eli ne menevät noin vuoden ikäiselle.