24. heinäkuuta 2011

Housuja

Oon saanu tosi hyvin ommeltua kaikkia keskeneräisiä juttuja. Silti tuntuu, että tää on yhtä tuotesuunnittelua! Oikeestaan mikään ei oo niin hyvä kuin olisin alunperin halunnut, kaikissa on jotain pientä tehtynä "sinnepäin". Jollei vika ole kaavassa, niin sitten toteutuksessa. :( Jotain sentään on tullut käytettyäkin, ja toivon että tulevaisuudessa enenemissä määrin.


 Ihan ensimmäiset velour-housut. Velouria oli yllättäen todella vaikea ommella. Se venyi ja paukkui oikein olan takaa, eikä mikään sauma mennyt niinkuin strömsössä. Purkaa sitä ei voi yhtään, ja siitä muistona pari kivaa reikää keskellä kangasta. Ompelin "vähän" väärin, eikä edes väsyttänyt!
Taskut meni ihan päin honkia. Ne on eri kohdissa ja eri korkeudella, yhden reiän sain paikattua sydämellä. Tulipahan ainakin harjoiteltua vaikka minkä näköstä ommelta. Ei näitä voi käyttää edes kotona.
Tasku aiheutti päänvaivaa jos toistakin. Miehusta venyi mukavasti ommellessa, mutten jaksanut korjata, koska housut oli muutenkin ihan täyttä shittiä. Tuli todettua, että koko oli ainakin passeli 68.
 Nää on nyt sitten samalla kaavalla Metsolan joustofroteesta, mutta ilman kaarroke-leikkausta. Takana on piiloketku, ja pääntie sekä kädentiet on käännetty resorilla. Seuraavaksi laitan kyllä kanttaukset ja olkanepparit.
Näyttää meinaan tosi rumalta toi takaosa, enkä tullut ajatelleeksi, että vetskari selässä/niskassa saattaa tuntua vauvasta epämiellyttävältä.

Perushousut alkaa jo sujua rutiinilla. Nää on leikattu reiluilla saumanvaroilla kuuskymppisen kaavalla, ja niistä tuli tosi isoja! Mutta ah, kerrankin varmasti käyttöön tulevia pöksyjä. Ne minihousutkin oli tosi käteviä kun Rontti oli pikkupikkuvauva. Vauva se on vieläkin. :)

19. heinäkuuta 2011

Tuotesuunnittelua: Hattu

 Ensimmäinen piirtämäni kaava. Se koostuu neljästä pyöristetystä kolmiomallisesta palasta, sekä kuunsirpin muotoisesta lippaosasta.

Ensimmäisestä versiosta tuli nukenhattu, eli siis liian pieni. Lisäsin kaavaan ympärystä ja päätin lisätä kuminauhaa koko takakappaleelle lieristä taaksepäin.
Siitä tuli aika hauskan hiippanen kuistenkin. Päällinen on joustofroteeta ja vuori Eurokankaan puuvillaa












 Tässä versio 2. Edelleen vähän pieni, mutta menee kaiketi loppukesän. Kaavaan pitää pikkuisen lisätä vielä korkeutta, mutta kuminauha toimi tosi hyvin. Lippakin on hauska ja päättyy juuri sopivasti korvan kohdalle.

















Päällinen on joustavalla tukikankaalla tuettua trikoota, lipassa käytin jämerämpää tukikangasta, mutta ehkä se oli virhe? Vuori Eurokankaan puuvillaa, jota oli jäänyt yli. Kerrankin noista tilkkupusseista oli hyötyä!!

Suunnittelu jatkukoon.. ;)

18. heinäkuuta 2011

Tehdas käynnissä

Kävin Eurokankaassa ostelemassa vähän lankoja, kuminauhoja ja tukikankaita. Langat on muuten älyttömän kalliita, ja kun olis ihan kiva että värivalikoimaa olis silleen kohtuullisesti :(. Eurokankaaseen meni 40 euroa, mut nyt oon tyytyväinen varastoihin. Ja niinhän se on, että harrastukset maksaa! Ostin myös vihdoin ne pallokärkiset neulat koneisiin. Vielä pitäis ostaa pari paininjalkaa ja lisää puolia, mutta ompelukoneliikkeet on vähän hintsusti auki viikonloppuisin. Siivosin myös kaikki kankaat ja uusin niiden varastoinnin, ja nyt toi "työhuone" on vähän järkevämmän näköinen, ja sieltä joskus ehkä löytääkin jotain! 

Olen viime päivinä suunnitellut, piirrellyt kaavoja, miettinyt, raapinut päätä, leikellyt kankaita ja kiinnitellyt tukikankaita. Seuraavassa vähän esimakua tulevasta:

15. heinäkuuta 2011

settiä pukkaa

Mulla on mennyt viime aikoina aika paljon aikaa kaavojen piirtelemiseen. En oo saanut aikaseksi ommella mitään, ja nyt pitää vielä odottaa huomiseen. Ajattelin, että oliskohan jo aika ostaa ne pallokärkiset neulat koneisiin, kun kerran lähinnä trikoota työstän. Piirtelin perus T-paidan kaavan, mutta sitte hokasin, et haluun raglanhihasen. Ottobre pelasti jälleen pulasta, ja testasin paitaa:

Kuva taas jostain syystä väärinpäin. Nou kän duu.
Tästä tuli kiva. Loppujelopuksi, mutta se ei taida kestää kovin järjetöntä käyttöä. Kerron kohta miksi...

Hihansuissa ja pääntiellä siis resorit, helman mää saumuroin ja ompelin joustavalla suoraompeleella. En edes tiennyt omistavani sellaista, mutta nyt! Vie vaan kauheesti lankaa...
T-paitaa leikatessa kankaaseen jäi ärsyttävän kokoinen suorakaitaleen muotoinen pala, jonka ajattelin käyttää hyödyksi mekon tekemisessä. Tää onkin aikamoinen projekti: kolme saumaa, mikä voisi mennä pieleen?!

En saanut leikattua kangasta ihan suoraan, joten ajattelin tasata sitten helman. Ompelin takasauman, kiinnitin sirkkarenkaat resoriin ja aloin ommella resoria kiinni miehustaan. Se meni väärinpäin (renkaat sisäpuolelle)! Perkele! Ei kun purkamaan.

Kyllä, näit aivan oikein! Hameen pöllöt ovat kuin ovatkin satupöllöjä: ne lentelevät pää alaspäin :) Se siitä "mä nyt laitan tän resorin tähän päähän kun toi toinen pää on helpommin tasattavissa)
Ajattelin testata tähän mekkoon saumurini tasosaumaa, mutta totesin jälleen kerran, että se ei oikein toimi. Se onkin tarkoitettu koristeompeleihin, ja oli muutenkin aika hankala toteuttaa. Nurjalle puolelle jäi pystypoikkisia lankoja, harmi etten ottanut niistä kuvaa. Ensi kerralla valitsen toisenlaisen työtavan.
Kiinnitin ensimmäistä kertaa myös (helvetin kalliita) sirkkarenkaita. Tuplaresorista huolimatta toinen renkaista ei kiinnittynyt kunnolla, ja ensimmäisessä pesussa se lähti irti. Pahanilman työ jälleen kerran.
Setti kokoa noin 74, eli ensi kesäksi? Paidasta tuli jotenkin hassun lyhyt, tai sitten kuvittelen vain. Mä jopa lisäsin valmiskaavaan pituutta 3 senttiä, mut silti...

Siihen juttuun, että paita ei ole kovin kestävä.. Ompelin siis hameen ensin, ja UNOHDIN tasosauman langankireydet päälle! No oli aika löysää settiä, korjasin pelinaisena tapauksen tikkaamalla saumat. Ei-hyvä, mut seuraavasta tulee jo parempi :) Ei tää setti kai hukkaan mee :D





Pieni mustikkasuu(paita) ihmettelee äiskän ideoimissa sivusaumattomissa shortseissa. Kaava vaatii pientä hienosäätöä.

14. heinäkuuta 2011

Uutena ostettua

Olin tuossa eilen menossa ostamaan piilolinssejä, kun näin kaupan, jonka nimi on "Retrokki". Samalla seinällä nimen kanssa komeili: LOPPUUNMYYNTI, ALE. Pakkohan sitä oli mennä sisään. Totesin, että kallista on ALE:sta huolimatta, mutten malttanut lähteä tyhjin käsin, kaikki oli vaan niin I-HA-NAA. Sinne putiikkiin upposikin sitten I-HA-NAT 75 euroa, voi miten paljon kankaita sillä olisi saanut!


Shortsit ensi kesälle. Tuntuu tosi laadukkailta, että ehkä kestävät menoa silloin.
 Näitä oli vaikka kuinka paljon. Ja T-paitoja myös, jotka oli vielä söpömpiä kuin nää "helleasut". Piti sit ostaa tyttömäisen pinkkiä, mut onneks lisko on sit kähee.
 Tätä Ronja ei ehkä olis tarvinnut. Koko on 62, eli ei mene enää kovin kauaa. Olis ollut järkevämpää ostaa pitkähihanen isommankokonen ensi syksyksy/talveksi, mut ei oikein ollu mitään kivaa. Ja jotain oli saatava.
 Tämä oli isännän suosikki. Kokoa 68, eli on vielä käärittävä vähän lahkeita ja hihansuita. On tää mustakin aika kiva. Mutta onko nää haalarit yöasuja, vai "saako" niitä käyttää myös päivällä? :D

Näistä pöksyistä oli kokonaiskuva, mutta se on kadonnut bittiavaruuteen. Nää on siis tähtikankaiset haalarihousut brodeerauksella. Äiti toi ne laivalta, "taroituksella vähän isoa kokoa". Eli ne menevät noin vuoden ikäiselle.

Muutama vaippa

 Mulla oli jäljellä vielä PULlia ja kuivaliinapaloja, joten ajattelin ompeleskella vielä muutaman M-kokoisen taskuvaipan. Ostin ton PULlin aikoinaan, ennen kun vielä olin raskaana. Olin kuitenkin kiinnostunut kestovaipoista ja onhan ihmisillä oltava harrastuksia :) Se oli tosi halpaa, ja siksi se on noin tylsää. 
 Tikkasin tässä vaipassa lahkeensuut, toivottavasti eivät vuoda. Mustaa tarraakin oli vielä jäljellä. Keskimerkki osoittaa luonnollisesti kiinnityksen keskikohdan.
 Toinen vaippa ei onnistunut yhtä hyvin, mutta se toimii. Tikkasin sitä vähän enemmän. Musta kumilanka loppui, joten takana näkyy inhottavasti valkoinen nauha. En tiedä miten tuo taskunsuu olisi järkevää tehdä, mutta itse vain käänsin reunan saumanvaran verran.

Varastossa on aika paljon jäljellä erilaisia kierrätysimukankaita. Niistä vaan ei tunnu löytyvän sellaista hyvännäköstä sisävaippojen sisäkankaaksi. Pitäis varmaan ostaa lisää flanellia tai kuivaliinaneulosta. Vaipan pintakankaana on oranssia joustofroteeta, en keksinyt sille muutakaan käyttöä. Tää vaippa jotenkin "levis", ja toi sisäkierrätysfrotee on aika kaamee. Mulla myös loppui valkoinen kokkutarris, ni jouduin laittamaan mustat.

6. heinäkuuta 2011

Blogisurffailua

Hei taas!

Palasimme Ronjan kanssa reissusta. Olen pari viikkoa selaillut bloggerin blogeja, ja totesin, että kaikki on jo nähty. Ihmiset tekee niin _hienoja_ juttuja. Mä kun kuvittelin olevani nokkela - pyh, kyllä vaan rämähdin takaisin maan pinnalle. Jouduin jopa siihen pisteeseen, että kyseenalaistin koko blogin idean. Pitäis keksiä tänne jotain semmosta, mitä kukaan muu ei ole vielä keksinyt. Koska sellaista asiaa tai tyyliä ei ole, päätin jatkaa blogia vain omaksi ilokseni. Jääpähän itsellekin jokin arkisto tekeleistä. Niitä voi sitten mummona nauraa.



Kuvassa on noi mun "rakkineet". Husckylock on isiltä (<3) lahjaksi saatu 2006 tai 2007, se ei siis ole kovin vanha kapine. Itse asiassa toi on todella hyvä laite, sillä saa vedeltyä jopa tasosaumaa. En vaan oikein koskaan päässyt perille siitä. Viime viikolla pienessä päässäni suunnittelin opettelevani sen, että sais tostakin koneesta otettua edes vähän enemmän irti.Ja on se myös tosi kätevä ommel helmoissa ja erilaisissa (hihan)suissa.

Tavisompelukone on jostain aika monen vuoden takaa (ehkä 10 vuoden). Hobbyhallin halpislaite, jolla pystyy ompelemaan perusompeleet. Halpuudestaan huolimatta tää on toiminu aina yllättävän hyvin, ei oo koskaan tarvinnu viedä "merkkihuoltoon". Kotikonstit on siis aina tehonneet. Tosin se on ollut enenemissä määrin käytössä vasta viimeiset 5 vuotta.

Jos yhtään ymmärtää kaavoista, ja tykkää itse niitä tuunailla, on pakko suositella tätä kirjaa. En tiedä yhtään saako sitä enää ylipäätään mistään, mutta jos se sattumoisin tulee vastaan jossain niin ostakaa! Se sisältää lapsen puvun peruskaavan piirtoon hyvät ohjeet, mittataulukot, ja peruskaavat normaalikokoisina. Siis vauvalle, pojalle, ja tytölle aina 178senttin asti!

En mäkään (ainakaan vielä) mitään kaavoja piirrä alusta saakka itse, koska en voi millään tietää minkä kokoinen tuosta typystä kehkeytyy. Loppujenlopuksi, normikokoisia peruskaavoja pystyy muuttamaan aika helposti oman mallin ja asiakkaan mieleisiksi ja mukaisiksi, kun ensin tietää mitä haluaa ;)



Meikäläisen kenkät kasikytluvun lopulta. Äiti maalas kultamaalilla ja antoi lahjaksi :)